• 27/10/2021

LIQUI MOLY saavutti edellisvuoden liikevaihdon 10 kuukaudessa

Ulmissa toimipaikkaansa pitävä voiteluaineasiantuntija ylitti tänään vuoden 2020 kokonaisliikevaihtonsa eli 611 miljoonaa euroa. Jo tämä luku oli itsessään kaikkien aikojen ennätyslukema. Vuonna 2021 yritys saavuttaa lisäksi historiansa suurimman liikevaihdon kasvun.

"Oletteko kiinnostuneita saavuttamaan uuden ennätyksen, uuden virstanpylvään, uuden erinomaisen tuloksen?" Näillä sanoilla LIQUI MOLYn toimitusjohtaja Ernst Prost motivoi työntekijöitään lokakuun alussa. Yhtiön tavoite oli saavuttaa viime vuoden liikevaihto vain kymmenessä kuukaudessa. Ulmilaisyritys on saavuttanut kuluneena vuonna toistuvasti uusia ennätyksiä. Ja myös moottoriöljyvalmistajan itse asettama 10 kuukauden tavoite eli 611 miljoonan euron liikevaihto saavutettiin tänään. Yhtiö teki lokakuussa myös uuden kuukausittaisen ennätyksen 70 miljoonalla eurolla. "Yritystoimintamme on terveellä pohjalla. Ja öljyt, lisäaineet sekä voiteluaineet ovat talouden moottori", Ernst Prost sanoo ja kiittää yhtiönsä henkilöstön työpanosta. Itse asiassa tämä virstanpylväs on paljon enemmän kuin pelkkä kunnioitettava saavutus. Raaka-aineiden hinnat ovat nousseet maailmanlaajuisesti tähtitieteelliselle tasolle, ja joitakin raaka-aineita ei ole enää edes saatavilla. Tilannetta pahentaa entisestään maailmanlaajuinen matkustuksen ja rahtikapasiteettien taantuma. "Tämä tekee maanläheisestä ja sosiaalisesti sitoutuneesta yritystoiminnastamme erittäin vaikeaa", LIQUI MOLYn johtaja toteaa. Tämän saksalaisen keskisuuren yrityksen, jonka palveluksessa työsketelee yli tuhat työntekijää, etu onkin juuri liiketoiminnan ketteryys. "Meidän on pystyttävä muuttamaan kurssiamme spontaanisti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kehitämme itseämme jatkuvasti ja teemme kovasti töitä. Muussa tapauksessa vajoaisimme nopeasti pinnan alle", selittää Ernst Prost. Menestys on osoitus siitä, että yritys toimii oikein. "Tuotteitamme tarvitaan kaikkialla, mutta myös yrityksemme asiakaspalvelu, laatu ja liiketoiminta-arvot ovat suuresti arvostettuja. Yhdessä hyvän tiimihengen, taistelutahdon ja vahvan tuotemerkin kanssa tämä on menestyksemme salaisuus. Nyt keskitymme tekemään erinomaista tulosta vuoden loppuun saakka ja suuntaamme katseemme kohti seuraavaa ennätystä. Eli suurinta liikevaihdon kasvua. Emme tyydy vain seuraamaan tyytyväisenä saavutettua menestystämme vaan suutaamme täydellä vauhdilla eteenpäin", toimitusjohtaja Ernst Prost toteaa.